Metsäkeskukset  |   Palvelut  |   Koulutus ja tapahtumat  |   Uutiset  |   Yhteystiedot  |   Metsäneuvot  |   Metsä verkossa  |   Palaute



Koivun taimikot

Rauduskoivu on omiaan tuoreilla ja niitä viljavammilla kankailla joko pääpuulajina tai sekapuuna. Sekapuuna se lisää havupuutaimikon elinvoimaisuutta, luonnon monimuotoisuutta ja kuusikon puuntuotosta.

Hieskoivu sopii kasvatettavaksi viljavilla turvemailla ja soistuneilla hienojakoisilla kangasmailla. Muilla paikoilla se kelpaa enintään täydentäväksi puuksi.

Rauduskoivikot ovat yleensä istutettuja. Ne suositellaan harvennettaviksi 4 - 7 -metrisinä. Harvennuksessa jätetään noin 1 600 runkoa hehtaarille. Rauduskoivikko kasvatetaan taimikkovaiheessa suhteellisen tiheänä. Koivikkoa ei pidä päästää kuitenkaan riukuuntumaan liiaksi ennen ensiharvennusta, koska tällöin kasvu tyrehtyy ja lumituhojen riski kasvaa.

Hieskoivikot suositellaan kasvatettaviksi 5 - 8 metriin asti alkuperäisessä tiheydessä, jolloin harvennuksessa jätetään hehtaarille 2 000 - 2 500 puuta.

Hirvituhoille alttiilla alueella koivikko harvennetaan tavanomaista lievemmin. Harvennus voidaan tehdä vaihtoehtoisesti myöhemmin. Runsaasta ylitiheydestä kärsineet, riukuuntuneet taimikot harvennetaan lumituhoriskin pienentämiseksi kahdessa vaiheessa.

9.2.2009