Metsäkeskukset  |   Palvelut  |   Koulutus ja tapahtumat  |   Uutiset  |   Yhteystiedot  |   Metsäneuvot  |   Metsä verkossa  |   Palaute



Puutuotealan kehittämishanke Varsinais-Suomessa 2007-2012


Hankkeen päivittyvät kotisivut osoitteessa www.varsipuu.fi

Puurakentamisen ja puutuotteiden käytön lisäämisellä voidaan osaltaan vastata hiilidioksidipäästöjen vähentämispyrkimyksiin, nykyiseen suomalaisten haluun päästä asumaan pientalomaisesti niin maaseudulla kuin kaupungeissakin sekä tarpeeseen kotimaisten ja ekologisten materiaalien käyttöön rakentamisessa ja sisustamisessa. Kaikesta Suomessa myydystä sahatavarasta 80 % päätyy rakentamiseen muodossa tai toisessa, joten puun käytön lisääminen saa aikaan myönteisiä heijastusvaikutuksia myös metsätalouteen.

Metsäkeskus Lounais-Suomi käynnisti uuden EU – ohjelmakauden ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisen Puutuotetoimialan kehittämishankkeen Varsinais-Suomessa. Hankkeen kesto on viisi vuotta (1.11.2007- 31.10.2012) ja se jatkaa aiempien maakunnallisten hankkeiden yrityksille tuttua toimintaa. Hankkeen painopistealueet perustuvat tutkittuun tietoon, maakunnalliseen toimiala-analyysiin ja SWOT - analyysiin, maakunnan maaseutu- ja metsäohjelmaan, viimeisimpiin tilastotietoihin sekä yrityshaastatteluihin.

Hankkeen tehtävät

• neuvoa ja auttaa yrittäjiä ja muita kohderyhmiä puualaan liittyvissä asioissa neuvontakäynnein, puhelimitse, sähköpostilla ja internet – sivuilla sekä jakaa viimeisintä toimialatietoa kohderyhmille tiedottein ja kaksi kertaa vuodessa julkaistavalla Lounaispuusanomat – lehdellä.
• järjestämällä ryhmäneuvontaa ja joukkoneuvontaa (tiedotustilaisuudet, seminaarit, messuosallistumiset)
• kerätä ja ylläpitää maakunnan yritystietokantaa sekä seurata alan kehittymistä, investointeja sekä kehittämishankkeita
• toimia maakunnallisena puualan yhteyksien luojana ja toimialan asiantuntijana yritysten, seutukuntien kehittämiskeskusten, maaseutuyritysvastaavien ja yrityspalvelukeskusten kanssa yhteistyössä
• toimia maakunnan edustajana valtakunnallisissa ja suuralueohjelmissa

Hankkeen kohderyhmät, hyödynsaajat ja toimialue

• toimivat tai aloittavat puualan mikro- ja pienyrittäjät
• seutukuntien kehittämiskeskukset, TE – keskus, yrityspalvelukeskukset, Leader – hankkeet, Maaseutuelinkeinovastaavat ja muut rahoittajatahot puutuotetoimialan erityistiedon saannissa toimialan hankkeiden tai investointien käsittelyssä
• metsänomistajat jalostavan teollisuuden kautta kantorahatuloina
• laitevalmistajat
• toimialueena on Varsinais-Suomen maakunta sekä ylimaakunnallisissa ohjelmissa yhteystahona valtakunnallisesti

Hankkeen kustannusarvio ja rahoitus

Koordinaatiohankkeen kokonaiskustannusarvio (2007 – 2012) on noin 830 000 euroa, josta TE-keskus maksaa 90 % sekä kunnat 10 %.

Puutuoteneuvojat

Tiivistetysti ja yksinkertaistetusti voidaan todeta, että Varsinais-Suomen puutuotealan pienyrityksillä on uudellakin ohjelmakaudella käytettävissään toimialakohtainen ilmainen neuvonta ja kontaktipalvelu.
Hankkeen toteuttaa metsäkeskus, ja hankehenkilöstöksi on palkattu kaksi puutuoteneuvojaa. Puutuoteneuvojien tärkein tehtävä on tutustua yrityksiin ja näiden tarpeisiin sekä antaa toimialaan liittyvää perusneuvontaa ja luoda sopivia kontakteja.

Puutuoteneuvojat ovat FM Mikko Peltovirta sekä sahateollisuusteknikko ja metsätalousinsinööri Jouni Silvast. Edellinen on toiminut vastaavissa tehtävissä maakunnassa jo toistakymmentä vuotta ja jälkimmäinen vastaavissa tehtävissä Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen alueella 1996 – 2006. Molemmat ovat tavoitettavissa Lounais-Suomen metsäkeskuksesta.

Lisätietoja

Puutuoteneuvoja Mikko Peltovirta
Metsäkeskus Lounais-Suomi 
puh. 020 772 6332

Puutuoteneuvoja Jouni Silvast
Metsäkeskus, Lounais-Suomi
puh. 020 772 6333

Hankkeen johtaja
Hannu Heikkilä
Metsäkeskus Lounais-Suomi
puh. 020772 6305

7.6.2010