Metsäkeskukset  |   Palvelut  |   Koulutus ja tapahtumat  |   Uutiset  |   Yhteystiedot  |   Metsäneuvot  |   Metsä verkossa  |   Palaute



Luonnonvaratietokannan täydentäminen

Lounais-Suomen metsäkeskuksessa on keväällä 2006 käynnistynyt hanke, jonka tarkoituksena on täydentää ja kehittää metsäkeskuksen tietokantaa muutamien erityiskohteiden osalta. Näitä ovat alkuvaiheessa kanalintujen soidinpaikat sekä suurten ja suurehkojen petolintujen pesäpaikat Satakunnassa. Jatkossa kohteita tullaan selvittämään myös Varsinais-Suomen puolelta. Muinaismuistojen osalta kerätään tarkemmat kuvaukset Varsinais-Suomesta. Parivuotinen hanke toteutetaan kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisena luonnonhoitohankkeena.

Tavoite

Tavoitteena on neuvonnan keinoin pyrkiä vaikuttamaan kohteiden säilymiseen metsätaloustoimien yhteydessä. Soidin- ja pesäpaikkojen maanomistajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti ja yritetään yhdessä miettiä keinoja kohteiden turvaamiseksi. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Joissakin tapauksissa saattaa olla mahdollisuus metsätalouden ympäristötuen tai luonnonarvokaupan mukaisiin korvauksiin.

Petolintujen pesäpaikkatiedot saadaan alueen linturengastajilta, ja tiedot soidinpaikoista kysellään alueen metsästysseuroilta. Soidinpaikkojen kartoituksessa yhteistyössä ovat lisäksi mukana Satakunnan riistanhoitopiiri ja metsänhoitoyhdistykset.

Yhteystiedot

Projektipäällikkö Jarmo Uimonen, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi
Metsäsuunnittelija Soile Anttila, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi
Metsänhoitopäällikkö Hannu Heikkilä, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi

20.6.2006