Tietoa luonnonhoidosta
Metsänomistaja voi päätöksiä tehdessään ottaa monimuotoisuuden laajemmin huomioon kuin metsälaki velvoittaa. Metsäluonnonhoito voi olla esimerkiksi tärkeiden elinympäristöjen luonnonarvojen lisäämistä, maisemanhoitoa, vesiensuojelun parantamista, metsäojitusalueen ennallistamista tai talousmetsien virkistys- ja monikäytön edistämistä. Maanomistaja päättää itse metsissään tehtävästä luonnonhoidosta.
Tukea luonnonhoitoon
Maanomistaja voi saada metsäluonnonhoitoon taloudellista tukea koko Suomessa. Kestävän metsätalouden rahoituslakiin (Kemera) perustuva tuki voi olla korvausta luonnonhoidon ylimääräisistä kustannuksista metsäkeskuksen toteuttamassa luonnonhoitohankkeessa tai ympäristötukea eli korvaus tärkeän elinympäristön säilyttämisestä. Lisätietoa luonnonhoitohankkeista ja ympäristötuesta voit kysyä Metsäkeskuksen luonnonhoidon neuvojalta tai asiantuntijalta.
Metsäluonnon hoitohankkeet
Hoitohankkeet ovat maanomistajien omaehtoista luonnonhoitoa. Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja muihin metsäluonnon hoitohankkeisiin voi saada kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista tukea.
Lain perusteella voidaan rahoittaa sellaiset hankkeet, jotka edistävät metsäluonnonhoitoa ja monimuotoisuutta. Hankkeen suunnittelu ja toteutus ovat metsänomistajalle maksuttomia. Luonnonhoitohankkeena voidaan esimerkiksi:
- hoitaa ja kunnostaa tärkeitä elinympäristöjä parantamalla vaateliaiden kasvien elinoloja, lisäämällä lahopuiden määrää tai puuston rakennetta muuttamalla
- estää tai korjata aiempien metsäojitusten vesistöhaittoja
- edistää luonnonarvoiltaan arvokkaiden soiden palautumista luonnontilaan
- hoitaa maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita metsiä
- edistää talousmetsien virkistys- ja monikäyttöä tai lisätä monimuotoisuutta
Hankkeissa voi olla mukana useita tiloja. Ne sijoittuvat luonnoltaan, maisemaltaan tai virkistys- ja monikäyttöarvoiltaan merkittäviin talousmetsiin.
Tukea metsäluonnon hoitohankkeeseen saavat yksityiset metsänomistajat ja muut kestävän metsätalouden rahoitustukeen oikeutetut maanomistajat. Hankkeet suunnitellaan yhteistyössä metsänomistajan kanssa ja töiden aloitus edellyttää maanomistajan suostumusta. Toimenpiteiden kustannukset maksetaan erillisistä luonnonhoitovaroista.
Luonnonhoitohankkeet suunnittelee ja toteuttaa joko Metsäkeskus tai ne suunnitellaan ja toteutetaan Metsäkeskuksen valvonnassa yhteistyössä alueella toimivien tahojen kanssa. Myös Metsäkeskuksen Metsäpalvelut voi olla hankkeessa mukana toimijana. Tietoa käynnissä olevista luonnonhoitohankkeista ja niihin osallistumisesta saat Metsäkeskuksesta.



