Tervetuloa Pohjois-Pohjanmaalle

Pohjois-Pohjanmaa on pinta-alaltaan 44 090,11 km² ja siten Suomen toiseksi suurin maakunta. Pohjois-Pohjanmaan maakunta elää metsistä. Alueen maapinta-ala on 3,53 miljoonaa hehtaaria, josta metsätalouden piiriin kuuluu 88,3 prosenttia. 

Yksityiset metsänomistajat tai heidän yhteenliittymänsä omistavat noin 2/3 maakunnan metsämaasta. Valtion metsien osuus on hieman yli viidennes ja ne sijaitsevat pääosin Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa.

Uutiset

Tuuli- ja lumituhoja sähkölinjoilla ja junaradoilla torjutaan EU-hankkeella
Pohjois-Pohjanmaa
Metsäkeskus on aloittanut "Tuuli- ja lumituhojen ennakointi metsäalueilla energiahuollon ja kulkuvarmuuden turvaamiseksi" – hankkeen Pohjois-Pohjanmaalla maakunnan liiton rahoittamana...

Metsäala lähtee kasvuun rakentavalla yhteistyöllä
Pohjois-Pohjanmaa
Metsäalan toimijat järjestivät yhdessä metsänomistajien kanssa Metsäala kasvuun –seminaarin Oulussa maanantaina 15.4.2013. Alustajien ja panelistien arvovaltainen joukko esitti joukon teesejä,...

Metsäkeskus koulutti lakimuutoksista
Pohjois-Pohjanmaa
Metsäkeskuksen Pohjois-Pohjanmaan alueyksikkö järjesti Energiametsähankkeen kanssa koulutuspäivän ajankohtaisesta vesi- ja metsälainsäädännöstä sekä vesiensuojelusta metsä- ja ympäristöväelle...

Tapahtumat

Metsään Viljelytyöt -kurssi
la 25.5.2013 10:00-13:00
Ii

Metsäiltamat
la 25.5. - su 26.5.2013 20:30-1:00
Ruokolahden lava, Paavola, Limingantie 197, 92430 Paavola

Metsään Raivaussahan/moottorisahan huolto -kurssi
pe 31.5.2013 17:00-20:00
Taisto Hirvonen Oy, Limingantie 5 90400 Oulu

Metsään Taimikonhoito -kurssi
la 1.6.2013 9:00-15:00
Pyhäkosken voimalaitoksen tuntumassa Leppiniemessä, Opastus voimalaitokselta

Ylivieskan Metsäpäivä
la 15.6.2013 11:00-15:00
Ylivieskan Prisman piha, Savarinkatu 9 84100 Ylivieska

Selaa tapahtumia >

Kampanjat

Päivä taimikollesi
Koko Suomi
Metsäkeskus kannusti tekemään taimikon varhaishoitoa 1.5.-30.11.2012 Päivä taimikollesi -kampanjalla. Taimikon varhaishoito on avain uuden metsän hyvään alkuun. Puuston laatu, kasvu ja tuotto...

Muuta alueellista tietoa

Hankkeet

Tuuli- ja lumituhojen ennakointi metsäalueilla energiahuollon ja kulkuvarmuuden turvaamiseksi Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaa
Hankkeen tavoitteena on parantaa alueen yritysten toimintavarmuutta ennaltaehkäisemällä myrskyjen tai lumitaakan kaataman puuston aiheuttamia sähkönjakelun ja liikenteen keskeytyksiä ja...

Energiametsä
Pohjois-Pohjanmaa
Hankkeen tavoitteena on lisätä kohderyhmien tietoa metsäenergian korjuuseen ja käyttöön sekä kiinteistöjen uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen liittyvistä keskeisistä teemoista.

Koneistutushanke
Koko Suomi
Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon – Koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto –hanke on Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Suonenjoen toimipaikan toteuttama...

Pohjois-Pohjanmaan alueen
postiosoite:

Suomen metsäkeskus
Julkiset palvelut
PL 4, 90401 OULU
käyntiosoite:  Rautionkatu 2 C

vaihde: 029 432 400

laskutusosoite:
Suomen metsäkeskus
Julkiset palvelut, Pohjois-Pohjanmaa
PL 39, 76101 PIEKSÄMÄKI
Verkkolaskuoperaattori: Logica
Verkkolaskuosoite: 
0037244092140212
Viite: Tilaajan nimi