Julkiset palvelut

Kysy metsästä

Vaihde: 029 432 400
 

Metsäneuvonta arkisin klo 8-18:
puh. 029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi

Pirkanmaa

Son moro täältä Tampereelta ja Pirkanmaalta!

Pirkanmaa on menestyvä eurooppalainen tietomaakunta, jossa kohtaavat sekä kaupungin syke että vehreä luonto. Täällä on vahva tulevaisuuden usko ja haasteellinen tekemisen meininki.

Maakunnan kilpailukyvyn perustana ovat huippuosaaminen ja sen soveltaminen tieteessä ja teknologiassa. Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaan keskus ja kuuluu kolmen Suomen nopeimmin kehittyvän alueen joukkoon. Pirkanmaahan kuuluu 22 kuntaa.

Maakuntamme on suosittu yritysten sijoittumiskohde ja houkutteleva myös opiskelun, työnteon, asumisen ja vapaa-ajan kannalta.

Teknologisen osaamisen lisäksi meillä on metsiä, jotka kasvavat hyvin. Kylä lähtee!
 

Uutiset

Oppia taimikonhoitoon
Pirkanmaa
Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaa vertaismetsä -hanke järjestää taimikonhoitokursseja ympäri Pirkanmaata toukokuun loppuun asti. Ensimmäinen kurssi järjestettiin maanantaina 20.5.2013 Niihaman majalla.

Perhemetsäpäivässä riitti vipinää
Pirkanmaa
Lauantaina 18.5.2013 vietettiin Perhemetsäpäivää Ellivuoressa, jonka tarkoituksena oli saada koko perhe kyselemään, katselemaan ja kokeilemaan erilaisia metsään liittyviä asioita.

Hyvän mielen metsäkävely polkaistiin käyntiin Pirkanmaalla
Pirkanmaa
Ensimmäinen Hyvän mielen metsäkävely järjestettiin perjantaina 17.5. Pirkanmaalla Sääksjärvellä, Ammejärven laavua ympäröivässä metsässä. Etelä-Hervannan 6.-luokkalaisia osallistui päivään noin 60....

Tapahtumat

Metsäretki Ikaalisiin - TÄYNNÄ!
to 23.5.2013 8:00-16:00
Maa- ja metsätalo, Näsilinnankatu 48 D 33200

Taimikonhoitokurssi
la 25.5.2013 9:00-15:00
Mobilia, Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala

Taimikonhoitokurssi
ma 27.5.2013 9:00-15:00
Osara, Huikuntie 33 39230 Osara

Puupohjaiset energia-aamukahvit
ti 28.5.2013 8:45-12:00
Maa- ja metsätalo(alakerran kokoustilat), Näsilinnankatu 48D 33200 Tampere

Sahanhuoltoilta, Tampereen pienkoneliike
ti 28.5.2013 17:00-20:00
Tampereen pienkoneliike, Ahlmanintie 56 Tampere

Selaa tapahtumia >

Kampanjat

Päivä taimikollesi
Koko Suomi
Metsäkeskus kannusti tekemään taimikon varhaishoitoa 1.5.-30.11.2012 Päivä taimikollesi -kampanjalla. Taimikon varhaishoito on avain uuden metsän hyvään alkuun. Puuston laatu, kasvu ja tuotto...

Muuta alueellista tietoa

Hankkeet

Koneistutushanke
Koko Suomi
Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon – Koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto –hanke on Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Suonenjoen toimipaikan toteuttama...

Pirkanmaan Bittimetsä
Pirkanmaa
Pirkanmaan Bittimetsä –hankkeen tavoitteena on välittää tietoa erityisesti metsänomistajille, päättäjille ja nuorille. Hanke painottuu Pirkanmaalle, mutta hankkeessa tehdään myös valtakunnallista...

Moteista Megawateiksi
Pirkanmaa
Pirkanmaan Metsäkeskus toteuttaa Moteista Megawateiksi Pirkanmaalla tiedonvälityshanketta vuosina 2011–2013. Hankkeen tavoitteina on edistää ensisijaisesti puun, mutta myös muiden kiinteiden...

Pirkanmaan alueen
postiosoite
:

Suomen metsäkeskus
Julkiset palvelut
PL 97, 33101 TAMPERE
Käyntiosoite: Näsilinnankatu 48
vaihde: 029 432 400

laskutusosoite:
Suomen metsäkeskus
Julkiset palvelut, Pirkanmaa
PL 39, 76101 Pieksämäki
Verkkolaskutusoperaattori: Logica
Verkkolaskutusosoite:
0037244092140205
Viite: Tilaajan nimi