Rannikko

Etelärannikon vanhoja kulttuurimaita, Pohjanmaan nuorta maankohoamisrannikkoa.
Tervetuloa kaksikielisiin metsiimme!

Metsien monikäyttö

Metsien monikäytöllä tarkoitetaan sellaisia käyttömuotoja, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia riippumatta siitä, omistavatko he metsää. Jokamiehenoikeus antaa kaikille mahdollisuuden vapaasti kulkea, sienestää ja marjastaa metsissä, kunhan siitä ei aiheudu häiriötä eikä vahinkoa maanomistajille. Myös metsästys tai moottorikelkkailu on metsien monikäyttöä. Niitä käsittelee kuitenkin oma lainsäädäntönsä ja ne vaativat aina maanomistajan luvan.

Maan tihein hirvikanta on Pohjanmaan rannikolla, jossa hirviä oli syksyn 2010 jahdin jälkeen melkein viisi yksilöä 1 000 hehtaarin maapinta-alaa kohti. Myös Uudellamaalla hirvitiheys oli yli neljä yksilöä.

Metsä vastapainona kaupunkimaiselle asutukselle

Metsä tuo tärkeää vastapainoa kaupunkimaiseen asutukseen. Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot houkuttelevat rusaasti kävijöitä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Saariston luontoon voi tutustua Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistoissa. Lisänsä alueen tarjontaan tuovat myös muun muassa virkistysalueyhdistysten ja kuntien retkeilyalueet.

Metsähallituksen tilastoinnin mukaan Rannikon alueen kansallispuistoissa kävi vuonna 2010 yhteensä 291 000 kävijää, määrän ollessa selvästi kasvussa. Sipoonkorpi ei ollut vielä mukana tilastoissa. Tiheä metsäautotieverkosto, hyvät kulkuyhteydet ja retkeilyreitistöt tekevät luontoon pääsyn helpoksi myös tiiviisti asutuilla alueilla.

Lähde: Metsäntutkimuslaitoksen tilastopalvelu

Päivitetty: 26.12.2011 15:53
Lisätietoja aiheesta

Henri Suutari
metsäneuvoja
p. 029 432 4117