Rannikko
Etelärannikon vanhoja kulttuurimaita, Pohjanmaan nuorta maankohoamisrannikkoa.
Tervetuloa kaksikielisiin metsiimme!
Metsävarat
Etelärannikolla metsätalousmaan pinta-ala on 440 800 hehtaaria, Pohjanmaalla vastaavasti 508 900 hehtaaria. Metsätalousmaan osuus alueen koko pinta-alasta on 69 prosenttia. Puuston kokonaistilavuus on 111 miljoonaa kuutiometriä, joista Etelärannikon osuus on 58 miljoonaa ja Pohjanmaan 53 miljoonaa kuutiometriä.
Etelässä viljavia kangasmaita
Etelärannikolla ilmasto on metsän kasvun kannalta suotuisin koko maassa. Alueen metsät sijaitsevat pääosin kivennäismailla. Kymmenesosa Etelärannikon metsämaista on suota ja tästä ojitettuna on lähes 70 prosenttia. Tavallisin kasvupaikkatyyppi on tuore kangas, mutta myös lehtomaisia kankaita on runsaasti. Männyn ja kuusen osuus puuston tilavuudesta on alueella yhtä suuri. Lehtipuista rauduskoivu on tavallisin ja muodostaa noin kymmenesosan puuston tilavuudesta. Metsien ikärakenne on erityinen: jopa neljänneksellä metsäpinta-alasta metsä on saavuttanut uudistuskypsyyden.
Pohjanmaalla turvemaiden osuus suuri
Pohjanmaan maankohoamisrannikko on alavaa ja kolmannes metsätalousmaasta on turvemailla. Soista ojitettuja on 77 prosenttia. Kasvupaikkatyypeistä yleisin on tuore kangas. Mänty on alueen metsissä selvästi vallitseva puulaji. Hieskoivun osuus on turvemaavaltaisella alueella suuri, noin kuudesosan puuston tilavuudesta. Pohjanmaan talousmetsistä jopa 60 prosenttia on taimikoita tai nuoria kasvatusmetsiä.
Tietolähde: Metsäntutkimuslaitoksen tilastopalvelu
Martin Sjölind, esittelijä
029 432 4110
Lue tietojen luovutuksesta
(sisältö ruotsiksi)
Henri Suutari
metsäneuvoja
p. 029 432 4117



