Rannikko

Etelärannikon vanhoja kulttuurimaita, Pohjanmaan nuorta maankohoamisrannikkoa.
Tervetuloa kaksikielisiin metsiimme!

Metsäohjelman seuranta

Oheinen metsäohjelman seurantaraportti on vuodelta 2011. Seuraavan kerran tulosta arvioidaan vuonna 2012.

Sää sai pääroolin metsätaloudessa 2010

Metsävuosi 2010 käynnistyi paukkupakkasten ja varovaisen optimismin merkeissä. Metsähakkeen kysyntä oli suurta ja hakkuupinta-alat kasvoivat, osin hyvin jäätyneen maaperän ja lumipeitteen ansiosta, jotka tekivät korjuuoloista suotuisat. Puukauppa luisti ja erityisesti Etelärannikolla tehtiin ennätysmäärä harvennushakkuita.

Taimikonhoidot lykkääntyneet

Pohjanmaalla taimikonhoidon pinta-ala on vaihdellut viime vuosina 2 500-2 700 hehtaarin välillä. Etelärannikolla taimikonhoitojen määrä vajosi edellisvuotisesta 2 800 hehtaarista alle 2 000 hehtaarin. Nuorten metsien kunnostuksien määrä sitä vasten lisääntyi merkittävästi. Nuorten metsien kunnostusta tehdään hoitamattomissa taimikoissa, jotka eivät vielä täytä ensiharvennuksen mittoja. Ongelmana on, että moni taimikko hoidetaan aivan liian myöhään. Kasvulukemat taimikonhoitotilastoissa ovat siksi toivottavampia kuin vastaava kehitys nuorten metsien kunnostushakkuissa. Valtion tukea ei myönnetä varsinaiseen taimikonhoitoon, joka osaltaan kannustaa lykkäämään hoitotöiden tekoa liian myöhäiseksi.

Kaarnakuoriaistuhoja Itä-Uudellamaalla

Pitkä ja helteinen kesä toi mukanaan kuivuutta ja useita myrskyjä, jotka aiheuttivat tuhoja metsissä. Itä-Uudellamaalla moni metsänomistaja sai huomata, että kuusikot kärsivät kaarnakuoriaisesiintymistä.

Päivitetty: 26.12.2011 15:43
Lisätietoja

Annikka Selander
p. 050 581 17 81