Metsänhoito ja metsänparannus
Tukea ennätyssuurelle alueelle taimikonhoitoa
Metsäkeskus myönsi valtiontukea ennätyssuurelle pinta-alalle taimikonhoitoa. Hoitotöitä tehtiin aktiivisesti ja metsähakkeen kysyntä johti lisääntyneisiin valtiontuen maksatuksiin myös energianpuun korjuun osalta juuri taimikonhoidon yhteydessä. Korjuumäärä yksityismetsien osalta kasvoi edellisvuoden 47 000 kiintokuutiometristä peräti 58 000 kiintokuutiometriin vuonna 2009.
Taimikoiden laadussa parantamisen varaa
Viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin perusteella taimikoiden laadussa on parantamisen varaa. Vain 68 prosenttia oli tiheydeltään ja puulajikoostumukseltaan hyvän ja tyydyttävän rajoissa. Viljelyyn panostaminen yhdistettynä sopivaan maanmuokkaukseen ja varhaishoidosta huolehtimiseen voisi parantaa onnistumisastetta ja tuottaa myös toivotunlaisen tuloksen hyvin tuottavan metsän muodossa. Vuonna 2009 myyrätuhot olivat uhka useissa taimikoissa. Kesäkuun hallayöt puolestaan aiheuttivat paikallisesti vaurioita Pohjanmaan taimikoissa.
Istutus tavallisin uudistusmenetelmä myös männylle
Metsänomistajat istuttivat kuusta yli 3 000 hehtaaria. Männyn istutus oli 2 900 hehtaarilla seuraavaksi yleisin uudistusmenetelmä.Männyn kylvöä harjoitettiin lähinnä Pohjanmaalla, yhteensä 570 hehtaarin alalla. Vuosien 2006 ja 2007 runsaat uudistushakkuut johtivat metsänviljelyn lisääntymiseen viime vuosien tilastoissa. Sopivan uudistusmenetelmän valinta on keskeistä onnistumisen kannalta. Alueen taimikoista useammassa myös maanmuokkaus olisi ollut eduksi.
Talvikeli käynnisti ojitukset
Kunnostusojituksia tehtiin yhteensä runsaan 2 900 hehtaarin alalla. Ojituksien määrä laski hyvistä talvikeleistä huolimatta. Ojitushankkeet ovat pitkäkestoisia ja vuoden 2010 aikana saatiin päätökseen 11 hanketta Rannikon alueella. Seitsemän hankkeista sijaitsi Pohjanmaalla. Umpeen kasvaneet ojat rajoittavat puuston kasvua monilla turvemailla ja näin ollen ojitustarpeita esiintyy myös tulevaisuudessa.
Teitä perusparannettiin aktiivisesti
Metsänomistajat ovat osoittaneet kiinnostusta metsäautoteiden perusparannusta ja uusien teiden rakentamista kohtaan. Rannikko toteutti vuoden aikana yhteensä 21 tiehanketta. Toteutunut kilometrimäärä vastasi lähes tavoiteltua sekä uusien, että perusparannettujen teiden osalta.
Metsänhoito ja metsänparannus (sisältö ruotsiksi)




