029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi
Pohjois-Pohjanmaa
Osaaminen ja innovaatiot
Metsäalan toiminta ja kehittäminen perustuu uuden tiedon hankintaan ja tiedon välittämiseen käytännön toimijoille. Panostamalla metsäalan ammatilliseen, täydennys- ja jatkokoulutukseen turvataan osaavan työvoiman saatavuus ja osaamisen kehittyminen alueella
Metsäalan koulutuksen ja neuvonnan sekä tutkimuksen organisaatiot ovat muuttumassa ja muodostamassa uusia verkostoja. Metsäohjelmassa halutaan turvata riittävän toisen asteen ammattikoulutuksen säilyminen ja kehittäminen alueen vahvoissa yksiköissä (Taivalkoski, Muhos ja Haapajärvi), etenkin koneellisen puunkorjuun ja metsänhoidon sekä energiapuun logistiikan osaajien koulutuksessa
Kouluttajien ja alueen metsäalan organisaatioiden välisen yhteistyön toimintamalleja on tarpeen arvioida ja kehittää mm. harjoittelun, asiantuntijavaihdon ja kansainvälinen yhteistyön osalta. Metsänomistajien ja metsäammattilaisten täydennyskoulutusta on tarpeen tehostamien organisaatioiden yhteistyönä.
Oulun yliopiston yhteyteen muodostetun LYNET ryhmittymän, Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja metsäalan organisaatioiden yhteistyöstä odotetaan aluetta palvelevaa tutkimusta ja tiedon jalkautusta toimijoille.
Ohjelmassa on kirjattu useita tutkimuksen ja kehittämisen kohteita, mm. metsätalouden ja maankäytön toimintavaihtoehtojen vaihtoehtotarkastelujen kehittäminen metsäsuunnitteluun ja neuvontaan, turvemaiden puunkorjuun, metsänuudistamisen ja metsänhoidon sekä näihin liittyvän vesiensuojelun kehittäminen, laserkeilausaineistojen hyödyntämisen monipuolistaminen, ilmastonmuutoksen myötä tapahtuvan lajistossa tapahtuvien muutosten ja niiden ekologisten vaikutusten seuranta, metsälainuudistamisessa esille tuleviin metsänhoitomenetelmiin kohdistuva tiedonhankinta ja muutoksista viestiminen, metsätalouden aluetalousvaikutusten laskenta jne.
Eljas Heikkinen, metsänhoidonasiantuntija
p. 0400 796 354
Eeva-Liisa Repo, edistämispalvelujen päällikkö
p.040 548 7026



