Metsäohjelma 2012-2015
Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma on maakunnan koko metsäalan ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten strategia. Ohjelma ulottuu yli toimiala- hallinnonalarajojen ja antaa suuntaviivat alueen metsien hoidolle, käytölle ja suojelulle, puun käytölle ja jatkojalostukselle sekä monikäytölle. Ohjelmalla tuetaan alueen taloudellista, sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kestävyyttä sekä tasapainoista kehittymistä. Ohjelma on laadittu yhteistyössä maakunnan metsäalan toimijoiden, maakuntahallituksen ja ELY-keskuksen johtoryhmän kanssa.
Maakunnan metsävarojen ja ekosysteemipalveluiden kehitysmahdollisuudet ovat edelleen myönteisiä. Metsänhoidon sekä metsä- ja vesiluonnon hoidon toimenpiteillä voidaan turvata myönteisen kehityksen jatkuvuus. Työhön tarvitaan metsäalan osaajia ja heidän tietotaitonsa kehittämistä. Pitkän aikavälin haasteita ovat monipuolisten innovaatioiden synnyttäminen tuotannossa ja palveluissa, varautuminen ilmastokysymyksiin sekä metsätilojen koon ja kulkuyhteyksien parantaminen. Metsien taloudellisen hyödyntämisen aiheuttamia muutoksia metsäluontoon hallitaan hyvällä suunnittelulla.
Näköpiirissä olevina vuosina metsäalan toimintaympäristössä talouden kehitysnäkymät ovat epävakaat. Kehitys- ja investointiaktiivisuuden ylläpitämiseksi tarvitaan kuitenkin edelleen metsäalalle kohdennettuja valtion pitkävaikutteisia tukia.
Ohjelman toiminta-ajatus eli missio
Metsien tuotteiden ja aineettomien hyötyjen kokonaisuudesta jalostetaan kasvavaa tuotantoa ja hyvinvointia metsänomistajille, yrityksille ja asukkaille.
Metsäohjelma tähtää monitavoitteiseen metsäalaan, jossa metsien monipuoliset mahdollisuudet tunnistetaan ja niitä hyödynnetään tavoitteellisesti.
Ohjelmaan kirjattiin neljä päämäärää
- Puun hyödyntämisessä monipuoliseen biotalouteen
- Metsäluonnon tuottamia mahdollisuuksia (ekosysteemipalvelut) ylläpidetään, niiden hyödyntäminen lisääntyy ja monipuolistuu
- Aktiiviset, toimivat metsätalousyksiköt
- Toimintaympäristö tukee metsien monipuolista hyödyntämistä




