METSO-ohjelma on saanut metsänomistajilta positiivisen vastaanoton ja ohjelman toteutus on jatkunut myönteisesti. Metsäkeskus ylitti tavoitteensa yksityisten metsänomistajien kanssa solmittujen määräaikaisten ympäristötukisopimusten määrässä. Vuonna 2011 solmittiin sopimus kaikkiaan 268 hehtaarille tavoitteen ollessa 250 hehtaaria. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankki maata valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin 453 hehtaaria ja perusti yksityisiä suojelualueita 343 hehtaaria.

Maakunnassa oli luonnonhoitohankkeita vuonna 2011 käynnissä 13 kpl. Luonnonhoitohankkeet painottuivat vesiensuojelua korjaaviin töihin ja erilaisten METSO-elinympäristöjen hoitotöihin. Sekä vesiensuojelu- ja elinympäristöjen hoitotyöt niveltyvät usein yhteen ja samalla alueella voidaan tehdä erilaisiin luonnonhoitohankkeeseen liittyviä töitä. Vesiensuojelua korjaavat luonnonhoitotyöt suuntautuivat pääsääntöisesti metsäojitusalueiden vesistöhaittojen korjaamiseen ja estämiseen, näiden vaikutuspinta-ala oli noin 7000 hehtaaria. Elinympäristöjen hoito suuntautui useimmiten pienvesielinympäristöjen kunnostukseen, lehtojen hoitoon ja petolintujen pesäpuiden ja metsäkanalintujen soidinpaikkojen turvaamiseen. Näiden toimien vaikutuspinta-ala oli noin 2000 hehtaaria. Tiedonvaihto luonnonhoitohankkeiden ja metsävaratiedon keruun välillä on sujuvaa, tavoitteena joustava ja kustannustehokas luonnonhoito. Ennallistamistöitä tehtiin Metsähallituksen toimesta 213 hehtaaria.

Pohjois-Karjalan alueella jatkui Ely-keskuksen METSO-ohjelman mukainen yhteistoimintaverkostohanke, Ilmastonmuutos metsässä – rupilisko huippumalliksi, METSO-turvaverkostoiksi. Hanke on jatkoa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa laaditulle rupiliskon suojeluohjelmalle. Metsäkeskus toimii luonnonhoitohankkeillaan hankkeen yhteistyökumppanina. Rupiliskon mannersuomalainen esiintyminen keskittyy Pohjois-Karjalaan. Metsäkeskus oli myös Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana - verkostohankkeen yhteistyökumppanina, hanke päättyi vuoden 2011 lopussa.

Luontoarvojen säilymisen taso on parantunut edellisvuodesta. Vuonna 2011 arvokkaiden elinympäristöjen säilymisen 90%:n tavoitteesta jäätiin hieman (87%).  Eniten puutteita on metsälain erityisen arvokkaiden pienvesien ja niiden lähiympäristöjen sekä hakkuisiin rajoittuvien vesistöjen suojakaistojen säilymisessä. Puutteita on myös energiapuunkorjuun ja maanmuokkauksen vesiensuojelutoimenpiteissä. Säästöpuita on jätetty uudistusaloille sertifioinnin kriteerien edellyttämä määrä.