Lounais-Suomi

Yritystoiminta ja työllisyys

Metsäteollisuus työllisti Lounais-Suomessa vuonna 2008 yhteensä 5900 ja metsätalous 1000 henkilöä. Metsäsektorin välillinen työllisyysvaikutus oli 6800 henkilötyövuotta. Metsäntutkimuslaitoksen tekemien laskelmien mukaan metsäsektorilta häviäisi vuoteen 2015 mennessä 1000 työpaikkaa, mikäli tuotannon määrä ja rakenne säilyy vuoden 2008 tasolla. Työpaikkojen väheneminen johtuu työn tuottavuuden muutoksesta. Metsäohjelman toteutuminen torjuisi kuitenkin työpaikkojen vähenemisen, ja työllisyys säilyisi vähintään ennallaan.

Metsäohjelman tavoitteena on lisätä puun mekaanisen jalostuksen arvoa 4 % vuosittain. Tätä tuetaan edistämällä puurakentamista ja toteuttamalla puualan kehittämisprojekteja.

Metsäalalle tarvitaan uutta työvoimaa eläköityvien työntekijöiden tilalle. Nuoria tulisi saada hakeutumaan alan koulutukseen, mutta ulkomaisenkin työvoiman tuloon on varauduttava.

Metsäalan yrittäjyyden edistäminen on kattavasti esillä metsäohjelmassa. Yrittäjyyttä tarvitaan puunkorjuussa, metsänhoitotöissä, metsäpalveluiden tuottajina sekä puun jatkojalostuksessa.
 

Lisätietoja

Tapio Nummi 029 4324 224

tapio.nummi@metsakeskus.fi