Lounais-Suomi

Monimuotoisuus ja ympäristö

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin tavoitteisiin, joiden mukaan luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tulee pysäyttää. Suojeltuja metsiä on Keski-Suomessa 36 000 hehtaaria, mikä on 2,9 prosenttia metsäalasta. Suojelualaa tavoitellaan lisää metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvalla suojelulla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO tavoitteiden mukaisesti. Talousmetsien luonnonhoidolla on kuitenkin ratkaiseva merkitys metsien monimuotoisuudelle. Monimuotoisuutta edistetään myös toimimalla voimassa olevan metsäsertifioinnin kriteerien edellyttämällä tavalla.

Monimuotoisuuden kannalta yksi keskeinen tavoite on lisätä lahopuun määrää. Lahopuuta on metsissä 2,7 kuutiota hehtaarilla ja tavoite on lisätä sitä kolmeen kuutioon. Lahopuuta muodostuu säästöpuita jättämällä ja siksi, että tuulenkaatoja ei enää kerätä entiseen tapaan polttopuiksi tai rakennuspuiksi.

Metsätalouden vesiensuojelun tavoitteena on, että metsässä tehtävien töiden aiheuttama haitallinen vesistökuormitus vähenee. Tavoitteen saavuttaminen vaatii uutta tietoa ja nykyistä parempia vesiensuojelumenetelmiä, osaamista ja sitoutumista tavoitteisiin. Vesiensuojelu tulee huomioida erityisesti kunnostusojituksissa. Vesiensuojelutoimenpiteet ovat tärkeitä myös uudistamisaloilla, joilta nostetaan kantoja ja tehdään metsän uudistamisen vaatima maanmuokkaus.

Metsän luontoarvojen ja virkistyskäytön merkitys korostuu yhä useamman metsänomistajan tavoitteissa. Metsänomistajille tulee jatkossa tarjota koulutusta ja neuvontaa metsän erilaisista hoito- ja käyttövaihtoehdoista ja niiden vaikutuksia monimuotoisuuteen ja metsän taloudelliseen tuottoon.

Metsäohjelmassa nostetaan esille myös metsien tuottamat ekosysteemipalvelut ja esitetään selvitettäväksi, miten ne voisivat laajentaa metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa.
 

Lisätietoja

Tapio Nummi 029 4324 224

tapio.nummi@metsakeskus.fi