029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi
Metsien monimuotoisuus
Suurin osa Suomen suojelualueista sijaitsee Lapissa. Lapin metsä- ja kitumaista on suojeltu yli kaksi miljoonaa hehtaaria eli noin 31 prosenttia metsä- ja kitumaiden kokonaispinta-alasta.
Lapissa on seitsemän kansallispuistoa ja seitsemän luonnonpuistoa sekä lisäksi 12 laajaa erämaa-aluetta. Lisäksi alueella on toteutettu lukuisia eri suojeluohjelmia. Myös moni maanomistaja on säästänyt osan metsästään, vaikka siitä ei ole erillistä korvausta maksettukaan.
Metsälaki suojelee arvokkaita kohteita kuten pienvesiä ympäristöineen
Metsälaki suojelee luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaat, ympäristöstään selvästi erottavat pienialaiset kohteet. Ne tulee säästää niin, että niiden arvo monimuotoisuuden kannalta säilyy.
Tyypillisimpiä metsälakikohteita ovat luonnontilaiset purojen ja norojen varret sekä lähteiden ja pienten lampien lähiympäristöt. Metsälakikohteita on yhteispinta-alaltaan yli 25 000 hehtaaria, josta runsas 7700 hehtaaria on yksityismailla. Yksityismailla yhden kohteen koko on keskimäärin alle hehtaarin. Metsälakikohteiden kaltaisia, mutta luonnontilaltaan jo hieman muuttuneita kohteita on myös reilu 62 000 hehtaaria (noin 15 200 hehtaaria yksityismailla). Nekin säästetään hakkuiden yhteydessä.
Metsänomistaja, jonka maalla on metsälakikohde, voi saada ympäristötukea taloudellisten menetysten korvaamiseen. Ympäristötukipäätösten pinta-ala on vaihdellut vuosien varrella voimakkaasti. Keskimääräinen pinta-ala ympäristötukisopimusta kohden on ollut 16 hehtaaria. Pinta-alan suuruuteen vaikuttaa yhteismetsät, joissa yhdellä sopimuksella on tuettu jopa satoja kohteita.
Luonnonhoitohankkeiden avulla lisätään monimuotoisuutta
Metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä myös luonnonhoitohankkeilla. Luonnonhoitohankkeilla on esimerkiksi korjattu vanhojen ojitusalueiden vesiensuojelua ja kunnostettu lähteitä. Luonnonhoitohakkeisiin on käytetty viime vuosina valtion kemera-rahoitusta runsaat 200 000 euroa. Metso-ohjelman 2008-2016 tavoitteena on myös turvata suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuutta vapaaehtoisesti.
Talousmetsien kuolleen puun määrää pyritään lisäämään
Monet hyönteis- ja sienilajit ovat riippuvaisia kuolleesta puusta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 12,3 kuutiometriä hehtaarilla sisältäen suojelualueet. Puuntuotannossa olevalla metsämaalla kuolleen puun määrä on muutamien kuutiometrien suuruusluokkaa. Kuollutta puuta on talousmetsissä paljon vähemmän kuin vanhoissa luonnontilaisissa metsissä, mutta sen määrä on kuitenkin kasvamassa. Määrä kasvaa, kun uudistusaloille jätetään säästöpuita, metsälakikohteet suojellaan eikä kaikkia tuulenkaatoja kerätä pois metsästä.



