029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi
Hakkuut ja puuvarojen käyttö
Markkinahakkuiden määrä kasvoi vuonna 2011 edellisvuodesta n. 15.5 % ja olivat 3,9 miljoonaa kuutiometriä. Koko hakkuukertymä oli 4,3 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2011. Markkinahakkuumäärä oli 81 % metsäohjelman tavoitteesta.
Mäntytukkia hakattiin 0,908 milj. m3 ja kuusitukkia 0,13 milj. m3. Puuston rakenteen ja
metsien kestävän käytön kannalta hakkuiden rakenne oli oikea. Yksityismetsien kasvatushakkuissa korostui muun harvennuksen kasvanut osuus joka oli n. 44 % koko kasvatushakkuun pinta-alasta. Uudistushakkuiden pinta-alat laskivat edellisestä vuodesta 13 % mikä on metsäohjelma kauden toiseksi alhaisin.
Metsäkeskus lähetti vuonna 2011 edellisten vuosien tapaan metsänomistajille hakkuutiedotteita metsien hakkuumahdollisuuksista. Tällä kertaa 850 metsänomistajaa sai kirjeen.
Metsähakkeen kokonaiskäyttö kasvoi edellisestä vuodesta 44 %. Metsähaketta käytettiin 330 000 k-m3 eli käyttö 100 000 k-m3 enemmän kuin edellisenä vuonna. Suurin osa hakkeesta käytettiin Kemin ja Rovaniemen alueilla. Nuorten metsien energiapuuhakkuiden laatu on ollut vaihteleva, joten työjälkeen on jatkossa syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota. Metsähakkeen käyttö Lapissa voi jatkossa moninkertaistua, jos Rovaniemelle suunniteltu suurvoimala aloittaa toimintansa.



