Lapin metsäohjelma

Lapin Metsäohjelmaan 2012-2015 voit tutustua oheisesta linkistä: Lapin metsäohjelma 2012-2015

Toimintaympäristö

Lapin elinkeinorakenne on muuttunut voimakkaasti kahden viime vuosikymmenen aikana. Metsäsektori on menettänyt työpaikkoja, mutta matkailussa ja muilla teollisuuden aloilla ne ovat lisääntyneet. Erityisesti Lapin kaivannaisteollisuus on kasvanut voimakkaasti. Lapin elinkeinorakenne on monipuolistunut, mikä on ollut myönteistä.

Metsätalous ja metsä- ja puuteollisuus työllistävät edelleen suoraan noin 3200 lappilaista. Lapin aluetaloudessa metsäsektorin osuus on ollut muuta maata huomattavasti suurempi vaihdellen viime vuosina 10 ja 17 %:n välillä. Valtakunnallisesti metsäsektorin tuotannon osuus bruttokansantuotteesta on vähentynyt 5 %:iin.

Maailmantalouden integraatio jatkuu edelleen, minkä myötä metsäteollisuuskin on hakeutumassa edullisempien tuotantotekijöiden ja toisaalta kasvavien markkinoiden ääreen Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Samalla Venäjän puutullit ovat vähentäneet tuontipuun käyttöä olennaisesti. Suomessa metsäteollisuuden tuotantoa on leikattu ja samalla puunkäyttöä vähennetty 10 milj. m³/v verran vuosien 2005 ja 2009 välisenä aikana.

Pohjois-Suomessa Stora Enson Kemijärven sellutehdas ja UPM:n Kajaanin tehdas lakkautettiin. Niiden vaikutus teollisuuden kuitupuun käyttöön Pohjois-Suomen alueella on yli 2 milj. kuutiometriä. Sahateollisuudessa on tapahtunut muutoksia Pölkky Oy:n ostettua Ruukki Groupin Lappipanelin Kuusamon sahan. Lisäksi Lapin PK-sahoilla on tehty investointeja. Rovaniemelle rakennetaan uusi suuri lämpövoimala, joka käynnistyttyään käyttää satoja tuhansia kuutiometrejä puupolttoainetta. Kemin suuren biodieselhankkeen lopullista investointipäätöstä ei vielä ole tehty.

Puunhankinnan haasteita jatkossa tulevat olemaan puuntarjonnan painottuminen pienen runkokoon harvennusmetsiin ja turvemaiden talvikorjuukohteisiin. Jatkuvat taimikonhoitorästit yksityismetsissä tulevat jatkossa edelleen nostamaan puunkorjuun yksikkökustannuksia. Metsätilojen tilusrakenne ja omistajarakenteen muuttuminen tuovat puunhankintaan lisähaasteita myös jatkossa. Metsien eri käyttömuotojen rinnakkainelo tulee jatkossa vaatimaan vähintään nykyisenkaltaista yhteensovittamista.

Metsäteollisuus panostaa voimakkaasti tutkimukseen, mutta valtaosa metsäteollisuuden kannattavuudesta ja tuotannosta tulee perustumaan vielä pitkään nykyisiin tuotteisiin. Bioenergian käyttö sähkön ja lämmön tuotantoon on ollut jatkuvasti kasvavaa. Seuraava merkittävä uusi aluevaltaus tulee olemaan liikennepolttoaineet. Biokemikaalit, biomateriaalit sekä lääkkeet ja kosmetiikka tarjonnevat jatkossa mahdollisuuksia metsien taloudelliseen hyödyntämiseen.

Kansainvälisten ilmastosopimusten uusiutuvien polttoaineiden käyttötavoitteet ja metsien hiilensidonta tulevat jatkossa vaikuttamaan entistä enemmän myös Suomen metsien käyttöön. Puuta kasvaa Suomessa enemmän kuin sitä vuosittain hakataan, jolloin hiiltä sitoutuu jatkuvasti metsiin. Metsien hiilensidonta voi jatkossa olla uusi tulonlähde metsänomistajalle
 

Päivitetty: 26.06.2012 00:00
Lapin metsäohjelman linjauksia 2016 - 2020

Lapin alueellisen metsäohjelman laadintaprosessiin liittyvä jatko-osa vuosille 2016 - 2020

Tiedosto avautuu tästä