029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi
Keski-Suomi
Metsien taloudellinen merkitys
Metsäteollisuuden Keski-Suomen tehtailla käytettiin v. 2008 puuta 6 miljoonaa kuutiometriä, mikä on miljoona kuutiometriä enemmän kuin maakunnan hakkuut. Keski-Suomeen tuodaan naapurimaakunnista kuitupuuta. Toisaalta tukkipuuta menee jonkin verran sahattavaksi muualle, erityisesti Pirkanmaalle. Ulkomaista tuontipuuta Keski-Suomen tehtaat käyttävät vähän.
Metsähakkeen käyttö lisääntyy
Kiinteitä puupolttoaineita käytettiin energiantuotantoon yli kaksi miljoonaa kuutiometriä. Tämä vastaa 400 miljoonaa öljylitraa. Tärkein kiinteä puupolttoaine on puun kuori. Kuoren, sahanpuron ja muun teollisuuden puutähteen käyttö on kuitenkin vähentynyt, koska sahat ovat talouskurimuksessa joutuneet vähentämään tuotantoaan.
Metsähaketta, jota tehdään hakkuutähteestä, kannoista ja pieniläpimittaisesta energiapuusta, käytettiin vajaa 600 000 kuutiometriä. Lähes saman verran puuta paloi pientalojen ja saunojen tulipesissä. Metsähakkeen käyttö on kasvanut tasaisesti vuoden 2007 notkahdusta lukuun ottamatta.
Vuotuiset kantorahatulot keskimäärin 150 miljoonaa
Metsätalouden välillinen vaikutus maakunnan taloudessa on huomattava. Metsänomistajat ovat saneet tuloja puunmyynneistä viime vuosina keskimäärin 150 miljoonaa euroa. Huippuvuona 2007 kantorahatulot kohosivat 195 miljoonaan euroon, kun niitä vuotta aiemmin oli maksettu 135 miljoonaa euroa. Kuusitukin osuus kantorahatuloista on yli puolet.
Metsätalouden kokonaiskustannus on ollut vuosittain noin 25 miljoonaa euroa. On muistettava, että tässä ei ole mukana puun korjuun kustannus, joka on jo huomioitu kantohinnassa.
Valtion kemera-tuki pari prosenttia metsätalouden tuloista
Metsätalouden kokonaiskustannus on ollut vuosittain noin 25 miljoonaa euroa. On muistettava, että tässä ei ole mukana puun korjuun kustannusta, joka on jo huomioitu kantohinnassa. Valtion tuen osuus on metsätalouden tuloissa varsin vähäinen. Valtion kemera-tukea metsänomistajat ovat saaneet vuosittain noin neljä miljoonaa euroa, joka on metsätalouden tuloista vain 2–3 prosenttia.
Metsän tuotto noin neljä prosenttia
Metsätalouden liiketulos ennen veroja on ollut Keski-Suomessa keskimäärin 130 euroa/ha. Tämä tarkoittaa noin neljän prosentin tuottoa metsään sidotulle pääomalle. Jos metsätalouden kannattavuustarkastelussa otetaan huomioon myös pystypuuston arvonmuutos, niin metsätalous oli vuonna 2008 tappiollista toimintaa.
- Raakapuun kokonaiskäyttö
- Kiinteän puupolttoaineen kokonaiskäyttö
- Bruttokantorahatulot omistajaryhmittäin
- Bruttokantorahatulot puutavaralajeittain
- Yksityistalouden tulot ja menot
Lähde: Metsäntutkimuslaitoksen tilastopalvelu ja Tilastokeskus
Ari Nikkola, edistämispalvelujen päällikkö p. 029 432 4829



