Etelä-Savo

Metsänhoito ja metsänparannus

Metsäohjelman tavoitteena on lisätä metsänhoitotöiden määrää metsien hakkuumahdollisuuksien ylläpitämiseksi ja puuraaka-aineen saatavuuden ja laadun turvaamiseksi. Tavoitteena on tehdä uudistamistoimenpiteet laadukkaasti kaikilla uudistusaloilla, huolehtia taimikoiden varhaishoidosta ja oikea-aikaisesta taimikonhoidosta.

Asta - ja Veera- myrskyjen aiheuttamat poikkeuksellisen suuret hakkuumäärät eivät vielä näkyneet metsänviljelyn määrissä. Suurin osa myrskyaukkojen istutuksista siirtyi vuodelle 2012. Syynä ainakin osittain oli perättömäksi osoittautunut myyrätuhovaara.

Varsinaista taimikonhoitoa ja nuoren metsän kunnostusta tehtiin yhteensä 20 321 hehtaaria, mikä on paras tulos alueellisen metsäohjelman seurantajakson aikana. Määrä on 85 % metsäohjelman tavoitteesta. Metsäkeskus edistää omalta osaltaan taimikoiden ja nuoren metsien hoitoa yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa ja Metsään Palstat palvelun avulla, jotta metsäpalveluiden tuottajat voivat tarjota työn tekemistä hoitokohteiden omistajille. Metsien tulevan kehityksen kannalta on ongelmallista taimikon varhaishoidon vähäisyys Etelä-Savon rehevillä maapohjilla. Metsänhoidolliselta tilaltaan hyviksi arvioituja pieniä taimikoita on täällä vähemmän kuin naapurimaakunnissa.

Kunnostusojitusmäärät ovat pienentyneet entisestään. Lisääntynyt yleinen aktiivisuus vesiensuojelun osalta lienee vähentänyt maanomistajien innostusta ojitukseen. Metsäteiden perusparannuksen määrän lisääntyminen puolitoistakertaiseksi edellisvuodesta on myös vaikuttanut ojitukseen käytettävissä olevien kone- ja henkilöstöresurssien määrään.

Juurikäävän torjunnan määrä nousi kaksikertaiseksi edellisestä vuodesta, jolloin se oli poikkeuksellisen pieni, koska työ oli teknisesti hankalaa myrskytuholeimikoissa. Juurikäävän torjuntamäärän lisääntymiseen on vaikuttanut viime vuosia keskimääräistä suurempi harvennushakkuiden määrä ja juurikäävän torjunnan yleistyminen myös energiapuun korjuussa. Toimijat ovat kiinnittäneet huomiota juurikääväntorjunnan tekemiseen myös metsäsertifiointikriteerien kiristymisen vuoksi.
 

Päivitetty: 27.06.2012 10:11