Etelä-Savo

Metsänhoito ja metsänparannus

Metsämaan alasta on Itä-Suomessa noin viidennes nuoria tai varttuneita taimikoita. Hakkuiden määrä- ja laatutavoitteet ovat riippuvaisia metsänhoidon tasosta. Metsäntutkimuslaitoksen selvitysten mukaan Etelä-Savon taimikoista lähes neljännes on metsänhoidolliselta tilaltaan välttäviä tai vajaatuottoisia. Luontaisesti perustettujen taimikoiden tila on selvästi heikompi kuin viljelytaimikoiden.

Taimikoiden tilaa heikentävät useimmin taimikon epätasaisuus ja harvuus, tuhot tai hoitamattomuus. Taimikon epätasaisuuden taustalla voi olla useita tekijöitä: taimien kuoleminen uudistamisen alkuvaiheessa, uudistamistyön heikko laatu ja maanmuokkauksen tai varhaishoidon laiminlyönti. Laatua alentavia metsätuhoja esiintyy noin joka neljännellä itäsuomalaisella metsähehtaarilla.

Taimikoiden tuhonaiheuttajista valtaosa on tunnistettu VMI:ssa hirvien aiheuttamiksi. Myös hoitamattomuus vaivaa itäsuomalaisia taimikoita. Taimikoihin ja nuoriin kasvatusmetsiin on kertynyt mittavat hoitorästit. Myöhässä olevia ja seuraavan viiden vuoden aikana tehtävän taimikonhoidon määrä on lähes 43 000 hehtaaria.

Metsänomistajien aktiivisuus on ikääntymisen, toisella paikkakunnalla asumisen ja metsäasioiden vähentyneen osaamisen myötä kaiken aikaa vähentynyt. Kun vielä 1990-luvulla noin kaksi kolmasosaa metsänhoitotöistä tehtiin omatoimisesti, on osuus nyt pudonnut noin kolmannekseen. Työmäärien lisäämiseksi tarvitaan niin metsänomistajien aktivoimista kuin työvoiman saannin turvaavia ja metsäpalveluyritysten toimintaedellytyksiä parantavia toimenpiteitä.

Tiestön merkitys metsätaloudelle ja virkistyskäytölle on tärkeä. Yksityistieverkoston kuntoon on jo kiinnitetty huomiota ja valtion alempiasteisen tiestön rapistuminen on tiedossa. Vuosina 2009 -2010 käytössä ollut ns. puuhuoltoavustus on ollut merkittävä panostus metsäkuljetusten turvaamiseksi, mutta suurten liikennehankkeiden ja tiestön kunnossapidon rahoitukseen valtion budjetissa on jatkossakin vaikutettava.
 

 

Etelä-Savon metsäohjelma 2012-2015 kokonaisuudessaan PDF-tiedosto

Metson elinympäristökohtainen toteuttamisohjelma Etelä-Savossa PDF-tiedosto

 

 

Päivitetty: 08.05.2012 14:09