Etelä-Savo

Hakkuut ja puuvarojen käyttö

Metsäohjelmien hakkuutavoitteet ovat perustuneet pääosin valtakunnan metsien inventoinnin, VMI:n, esittämiin hakkuutarpeisiin ja –mahdollisuuksiin. Metsätalouden pitkäjänteisen luonteen vuoksi hakkuutavoitteet on asetettu mahdollisuuksien perusteella eikä kysyntälähtöisesti.

Eri puutavaralajien hakkuutavoitteet ovat toteutuneet edellisellä metsäohjelmakaudella itäisissä maakunnissa hyvin yhtenevällä tasolla. Tämä on luontevaa, sillä metsäyhtiöiden puunhankinta-alueet ulottuvat yli maakuntarajojen. Puutavaralajien välillä tavoitteiden toteutustaso vaihtelee kysynnästä johtuen enemmän.

Itä-Suomen merkitystä Suomen puuhuollolle korostaa se, että näiden neljän maakunnan osuus koko maan hakkuista on 35 %. Tukkipuun hakkuista osuus on 38 % ja kuitupuun hakkuista 34 %. Metsäpinta-alaosuus on vastaavasti noin 24 %.

Edellisellä ohjelmakaudella Etelä-Savon hakkuusuunnitteesta on toteutunut 84 %. Lähinnä suunnitteen tasoa on ollut kuusitukki, 90 %. Eniten hakkuusäästöä on tullut koivutukin osalta, jossa toteutus on ollut 68 % suunnitteesta. Männyn hakkuissa on myös kertynyt merkittävää hakkuusäästöä.

Metsäohjelmassa ainespuun hakkuukertymätavoite on samansuuruinen kuin edellisellä ohjelmakaudella, 7,0 milj.m3/v. Myös puutavaralajeittain tavoite on säilynyt ennallaan. Hakkuutavoite on haasteellinen, mutta selvästi vuotuista kasvua 8,6 milj.m3/ pienempi.

Hakkuut hakkuutavoittain

Myös hakkuutavoittaiset tavoitteet ovat samalla tasolla kuin edellisessä ohjelmassa. Uudistushakkuin on Etelä-Savossa tavoitteena käsitellä vuosittain 17 600 ha, mikä on 1,5 % metsämaan pinta-alasta. Edellisellä ohjelmakaudella uudistushakkuiden määrä oli 74 % tavoitteesta. Luontaisen uudistamisen on ollut 15 % uudistushakkuiden kokonaispinta-alasta

Kasvatushakkuita on Etelä-Savossa tehty keskimäärin 41 500 ha vuodessa, mikä on 86 % tavoitteesta. Metsien kehityksen kannalta tärkeitä ensiharvennuksia on Etelä-Savossa tehty edellisellä ohjelmakaudella 72 % tavoitteesta.
 


 

 

Päivitetty: 30.05.2012 16:20