029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi
Etelä- ja Keski-Pohjanmaa
Yritystoiminta ja työllisyys
Metsäsektorin työllisyys on vuoden 2009 puukaupan notkahduksen jälkeen ollut piristymään päin, mutta vuonna 2010 jäätiin vielä runsaasti 2000-luvun huippuvuosista. Energiapuun korjuumäärä on jatkanut kasvuaan tarjoten lisää työtilaisuuksia puunkorjuuyrittäjille. Yksityismetsätalouden nettotulos kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna 63 euroon/ha, mutta jäi runsaasti huippuvuodesta.
Luontomatkailun edellytysten parantaminen on ollut voimassa olevan alueellisen metsäohjelman eräänä tavoitteena. Luontoyrittäjyyden kehittämistä varten alueelle on laadittu kehittämisohjelma, jota on osittain toteutettu, mutta resursointi ei ole ollut riittävää ja ohjelman toimeenpanoon onkin uudella ohjelmakaudella tarkoitus panostaa enemmän.
Kansallispuistoja on alueella kolme kappaletta, Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjaskankaan kansallispuistot Etelä-Pohjanmaalla ja Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaalla. Niiden kävijämääriä voitaisiin huomattavasti kasvattaa alueen luonnon siitä kärsimättä. Salamajärvelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma v. 2006 ja Lauhanvuorelle ja Kauhaneva-Pohjankankaalle hoito- ja käyttösuunnitelmat ovat tekeillä.Suunnitelmien myötä puistojen retkeilypalveluita uusitaan ja varustusta lisätään, joilla toimilla kävijämäärien uskotaan kääntyvän nousuun.
Pertti Mäki-Hakola,
050 3140 376



