Puuvarojen hyödyntäminen
Alueen puumäärä on lisääntynyt, koska puuston kasvu on suurempi kuin kokonaispoistuma. Kokonaispoistuma sisältää teollisuuden raaka-aineeksi hakatun puun, polttopuun ja muun kotitarvekäyttöön otetun puun, metsään jäävät hakkuutähteet ja metsään kuolevan puun. Puuston vuotuinen kasvu on lähes 6,5 miljoonaa kuutiometriä ja poistuman kymmenen vuoden keskiarvo vajaa 4,5 miljoonaa kuutiometriä.
Hakkuiden määrä on 2000-luvun alkupuolella ollut pääsääntöisesti korkealla tasolla. Kokonaispoistuma ylitti neljänä peräkkäisenä vuotena (2002 - 2005) aikaisemman inventoinnin kasvun tason. Vuosikymmenen loppuvuodet ja 2010 -luvun alku ovat olleet hakkuiden osalta selvästi alle kestävän hakkuumäärän.
Hakkuissa suuria eroja eri vuosina
Alueen markkinahakkuiden määrä oli v. 2010 reilut kolme miljoonaa kuutiometriä. Ainespuun hakkuut (markkinahakkuut ja kotitarvehakkuut) kokonaisuudessaan olivat n. 3,6 miljoonaa m³. Hakkuissa on viime vuosina ollut suuria eroja. Kokonaishakkuumäärä nousi v. 2007 (4,35 milj. m³) jo lähelle alueellisen metsäohjelman tavoitetta (4,71 milj. m³), mutta metsäteollisuuden heikon suhdannetilanteen ja tuotantokapasiteetin vähenemisen myötä romahti v. 2009 alle 3 milj. m³.
Hakkuukertymä kuitupuuvoittoinen
Hakkuukertymän puutavaralajirakenne oli v. 2010 edelleen kuitupuuvoittoinen. Tukkipuun hakkuumahdollisuuksista käytettiin v. 2010 hyväksi 66 % ja kuitupuun vastaavasti 83 %. Puutavaralajeittain tarkasteltuna ainoastaan koivukuitupuun hakkuumäärät pysyivät korkealla tasolla. Tämä johtuu siitä, että energiapuun ja kotitarvepolttopuun hakkuumäärät olivat isot.




