Etelä- ja Keski-Pohjanmaa

Metsäluonnon monimuotoisuus

Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan Metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueesta on ns. tiukasti suojeltua metsää 32 000 hehtaaria eli 2,3 % metsä- ja kitumaan alasta. Tiukasti suojellut metsät eivät ole käytettävissä puun tuotantoon.  Näiden alueiden suojelu ja toimenpiteet perustuvat pääasiassa lakeihin ja asetuksiin sekä valtioneuvoston hyväksymiin suojeluohjelmiin. Kaikkiaan suojeltujen ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia metsiä on 52 000 ha eli 3,7 %. Alueella on jo kokonaan tai osittain kolme kansallispuistoa: Lauhanvuori, Kauhaneva-Pohjankangas ja Salamajärvi.

Metsälaki suojelee arvokkaita kohteita

Metsälaki suojelee luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaat, ympäristöstään selvästi erottuvat pienialaiset kohteet. Ne tulee säästää niin, että niiden arvo monimuotoisuuden kannalta säilyy. Tällaisia kohteita on alueella yli 4 000 hehtaaria. Eniten erityisen arvokkaita elinympäristöjä on purojen ja norojen varsilla, kallioita, kivikoita ja louhikoita sekä vähäpuustoisia soita.

Ympäristötuella säilytetään arvokkaita elinympäristöjä

Metsätalouden ympäristötuki on yksi merkittävä talousmetsien luonnonhoidon keino säilytettäessä arvokkaita elinympäristöjä. Ympäristötukisopimuksia oli tehty vuoden 2010 lopussa yli 2300 hehtaarille.

Luonnonhoitohankkeiden avulla lisätään monimuotoisuutta

Metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä myös luonnonhoitohankkeilla. Hankkeita ovat esimerkiksi erilaiset vesiensuojelu- ja elinympäristöjen hoitohankkeet. Luonnonhoitohankkeita on vuoden 2010 loppuun mennessä valmistunut 75 kappaletta. Metsätalouden ympäristötukeen ja luonnonhoitohankkeisiin käytettiin n. 1 miljoona euroa kestävän metsätalouden rahoitusvaroja v. 2010.

Päivitetty: 27.03.2012 14:26
Graafiikkaa
  • Metsien suojelu
  • Luonnonsuojelulain luontotyypit (taulukko)
  • Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt – metsälakikohteet
  • Muut metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt (taulukko)
  • Ympäristötukipäätökset
  • Metsäluonnonhoitohankkeet

Lähde: Metsäntutkimuslaitoksen tilastopalvelu ja Suomen metsäkeskus

Aiheesta muualla
Lisätietoja

Pertti Mäki-Hakola,
050 3140 376