Osaaminen
Metsänomistajien koulutukseen ja neuvontaan panostettiin v. 2010 runsaasti ja monipuolisesti. Toimintavuoden aikana jatkettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymän yhteistyönä MannerSuomen maaseutuohjelmasta rahoitettua Tiedon Puut -hanketta, jonka tavoitteena on antaa alueen metsänomistajille monipuolista koulutusta toisaalta metsän hoitoon ja talouteen liittyvistä aiheista ja toisaalta metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin liittyen. Hankkeen yhtenä osiona ovat myös naismetsänomistajille suunnatut Naisten metsäkoulut.
Keski-Pohjanmaalla järjestettiin kaksiosainen MetsäänPeruskurssi ja Etelä-Pohjanmaalla Metsään ABC-päivä, Sarka-messuille osallistuttiin ja Seinäjoella järjestettiin marraskuussa Metsänomistajapäivä eri metsäalan toimijoiden yhteistyössä. Henkilökohtaista neuvontaa on annettu n. 30 000 metsänomistajalle.
Lasten ja nuorten metsäosaamiseen liittyviä toimenpiteitä on tehty metsäsertifioinnin kriteerin 26 toimintaohjelman pohjalta. Suuri yksittäinen tapahtuma on Suomen metsäyhdistyksen järjestämä metsävisa, jonka järjestelyt on hoidettu alueellisesti. Yhteistyöhön 4H:n ja muiden järjestöjen kanssa on osallistuttu aktiivisesti. Kouluyhteistyötä on aktivoitu sekä kunnittaisella toimijoiden yhteistyöllä että opettajien kanssa.
Osaavan työvoiman saatavuudesta on kannettu huolta alan ja alueen toimijoiden yhteistyönä. Erityinen huolenaihe alueella on ammattikorkeakoulutasoisen metsäopetuksen säilyminen alueella.




