Hakkuut ja puuvarojen käyttö
Ainespuun hakkuut (markkinahakkuut ja kotitarvehakkuut) kaikkien omistajaryhmien metsissä olivat metsäkeskusalueella vuonna 2010 3,585 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä nousi edellisvuoden pohjalukemista 586 000 m3:lla, mutta oli siltikin vain 76 % tarkistetun alueellisen metsäohjelman tavoitteesta (4,71 milj.m3). Hakkuumäärää alensi vielä alkuvuonna 2010 metsäteollisuuden laimea suhdannetilanne ja sen myötä alentunut raakapuun kysyntä ja tarjonta.
Puukauppa ja hakkuut virisivät kesällä parantuneen kysynnän ja hintatason myötä selvästi, mutta loka-marraskuussa metsäteollisuuden suhdannetilanteeseen tuli taas epävarmuutta, ja alentuneen kysynnän ja hintatason myötä puukauppa hiljeni uudelleen. Vuoden 2011 alkupuoliskolla puukauppa on veroporkkanoiden poistuttua ollut jopa alkuvuotta 2010 hiljaisempaa. Alkuvuoden 2011 hakkuumäärät olivat hyvän puunkorjuutalven ja vanhojen puuvarantojen vuoksi kuitenkin melko suuret. Syyskauden 2011 puukaupasta odotetaan edellisvuoden tapaan varsin vilkasta.
Hakkuukertymän puutavaralajirakenne oli vuonna 2010 edelleen kuitupuuvoittoinen. Kun tukkipuun osuus ainespuun hakkuista oli vuonna 2009 vain 32 %, nousi se vuonna 2010 35 %:iin. Tukkipuun hakkuumahdollisuuksista käytettiin vuonna 2010 hyväksi 66 % ja kuitupuun vastaavasti 83 %.
Puutavaralajeittain tarkasteltuna ainoastaan koivukuitupuun hakkuumäärät pysyivät korkealla tasolla. Tämä johtuu siitä, että energiapuun ja kotitarvepolttopuun hakkuumäärät olivat isot. Kuusitukin hakkuutkin ovat jo kolmen vuoden ajan jääneet selvästi hakkuusuunnitteen tason alle.
Erihakkuutapojen pinta-alat (metsänkäyttöilmoitustilasto) kääntyivät nousuun hakkuumäärien kasvun myötä. Kasvatushakkuiden (ensiharvennukset, myöhemmät harvennukset ja ylispuiden poisto) yhteismäärä kaikkien omistajaryhmien metsissä nousi vuoden 2009 noin 22 000 hehtaarista vuonna 2010 noin 32 000 hehtaariin, joka on 70 % tarkistetun alueellisen metsäohjelman kasvatushakkuiden tavoitteesta. Aivan kaikki kasvatushakkuut (osa kemera-ensiharvennuksista ja osa kotitarveharvennuksista) eivät tilastoidu metsänkäyttöilmoitusten kautta.
Uudistushakkuiden yhteismäärä (metsänkäyttöilmoitustilasto) nousi vuonna 2010 edellisvuoden noin 7 000 hehtaarista noin 9 000 hehtaarin, mikä on 69 % tarkistetun AMO:n tavoitteesta. Vuonna 2010 uudistushakkuista 93 % oli metsänviljelyyn tähtääviä avohakkuita ja 7 % luontaiseen uudistamiseen tähtääviä uudistushakkuita (siemenpuuhakkuu, suojuspuuhakkuu, kaistalehakkuu).
Kesäkuussa 2010 metsäkeskus lähestyi neuvonnallisilla harvennushakkuukirjeillä vuosina 2005 - 2006 valmistuneilla metsätalousalueilla niitä metsänomistajia, joilla ensimmäisellä viisivuotiskaudelle esitetyt harvennushakkuut olivat edelleen tekemättä. Kirjeitä lähti 2426 kpl ja niissä oli harvennushakkuuesityksiä yhteensä noin 16 200 hehtaaria.
Elokuussa 2010 metsäkeskus lähestyi neuvonnallisella uudistushakkuutiedotteella vuonna 2004 valmistuneilla metsätalousalueilla sellaisia metsänomistajia, joiden kaikki ensimmäiselle viisivuotiskaudelle esitetyt uudistushakkuut olivat edelleen tekemättä. Kirjeitä lähti 937 kpl ja niissä oli uudistushakkuuesityksiä yhteensä noin 2 900 hehtaaria.




