Metsäkeskus on vahva valtakunnallinen vaikuttaja

Palvelemme paikallisesti kolmellatoista alueella

Tuhannen ammattilaisen työpaikka

Laajaa osaamistamme hyödynnetään hankkeissa

Painettua asiaa metsästä

Suomen metsät ansaitsevat äänitorven

Kysy metsästä

Vaihde: 029 432 400
 

Metsäneuvonta arkisin klo 8-16:
puh. 029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi

Metsäkeskus ja alueet

Metsäkeskus on metsänomistajaa ja koko metsäalaa varten

Suomen metsäkeskus hoitaa metsien kestävään hoitoon ja käyttöön, metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä metsiin perustuvien elinkeinojen edistämiseen liittyviä tehtäviä. Metsäkeskuksessa toimii kaksi toisistaan erillistä yksikköä: julkiset palvelut ja liiketoimintayksikkö Metsäpalvelut. Yksiköillä on yhteinen johtokunta, mutta muuten erilliset organisaatiot.

Suomen metsäkeskuksen toimintaa ohjaa ja valvoo maa- ja metsätalousministeriö.

Julkiset palvelut

Metsäkeskuksen julkiset palvelut on valtakunnallinen metsäalan asiantuntijatalo, jolla on vahva alueellinen organisaatio. Palvelemme 13 alueella eri puolilla Suomea ja pääkonttorimme sijaitsee Lahdessa. Huolehdimme metsien ja puun monipuolisen käytön edistämisestä sekä alan kehittämisestä.

Metsäpalvelut (sininen kartta)

Kokeneet metsäammattilaisemme tuottavat metsänomistajille laadukkaita ja nykyaikaisia palveluja kilpailukykyiseen hintaan. Olemme puolueeton ja luotettava yhteistyökumppanisi metsäasioissa, joista meillä on vuosikymmenten kokemus. Päätuotteitamme ovat metsäsuunnittelu, yksityistie- ja suometsien hoitopalvelut, joissa olemme valtakunnallinen markkinajohtaja.

Palvelemme metsänomistajia kaikkialla Suomessa maanlaajuisen toimipaikkaverkoston avulla. Lähimmän metsäammattilaisemme löydät yhteystietovalikosta.

Toimintajärjestelmä

Metsäkeskuksella on yhtenäinen toimintajärjestelmä kautta maan. Toimintajärjestelmämme on sertifioitu laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja työturvallisuusstandardien mukaisesti.

Päivitetty: 03.03.2013 13:13

Julkiset palvelut

Metsäkeskuksen sertifikaatit