Kysy metsästä

Puh. 020 692 555
asiakaspalvelu@metsakeskus.fi

Lapin metsäkoulutus ja -neuvonta -hanke

Tärkeimmät kohderyhmät ovat: metsänomistajat, erityisesti naiset, nuoret ja passiiviset metsänomistajat, tiekunnat, toimihenkilöt ja maaseutuyrittäjät Toteutusalueena on Lappi. Toteutusaika 1.1.2011 – 31.12.2012.

Metsän ja luonnon kestävään käyttöön pohjautuvat elinkeinot ovat erityisen tärkeitä Lapin alueelle. Metsäklusteri työllistää tällä hetkellä noin kuusi prosenttia Lapin alueen kaikista työllisistä. Metsäklusterin työllistävyys on heikkenemässä, erityisesti massan valmistuksen osalta Kemijärven tehtaan lopettaminen vaikutti työllisyyskehitykseen negatiivisesti. Toisaalta metsäenergian käytön lisäämistavoitteisiin pääseminen vaikuttaa metsäalan työllistävyyteen positiivisesti.

Hankkeen tavoitteena on koulutuksen ja neuvonnan avulla parantaa maakunnan metsäklusterin kannattavuutta ja lisätä ympäristönäkökulmien sekä muiden maankäyttömuotojen huomioon ottamista metsätalouden toimenpiteissä. Lisäksi tärkeänä tavoitteena on lisätä metsäklusterin työllistävyyttä paitsi puunkasvatusta ja – hankintaa tehostamalla myös tukemalla metsään pohjautuvien maaseutuyritysten kehittämistä.

Sisältöä:

- nuorten metsäosaaminen ja koulutus (4H-piiri toteuttaa)
- energiapuun kasvatukseen liittyvät metsänhoitosuositukset 
- hyvä metsänhoito
- metsäensiapu ja turvalliset työtavat
- turvemaiden puunkasvatus –ja korjuu
- taimikonhoito ja ensiharvennukset
- tieisännöintipalveluiden kehittäminen ja tiekuntien koulutus
- muinaismuistojen tunnistaminen ja huomioon ottaminen metsätaloudessa
- metsänomistajien energiapuun hankinta
 

/web/10156/773
Päivitetty: 28.12.2011 14:25
Lisätietoja

Projektipäällikkö Ulla Huusko, puh: 020 772 8704, s-posti: ulla.huusko@metsakeskus.fi
Projektineuvoja Mika Tuovila, puh: 020 772 8738 , s-posti: mika.tuovila@metsakeskus.fi
Projektineuvoja Helena Pahkala, puh: 020 772 8686, s-posti: helena.pahkala@metsakeskus.fi