Kysy metsästä

029 432 409
asiakastuki@metsakeskus.fi

Lähteiden kunnostaminen Keski-Suomessa

Lähteiden luonnontila on usein muuttunut metsien ojituksen, teiden rakentamisen ja veden talouskäyttöön oton vuoksi. Ensisijaisesti lähteitä kunnostetaan takaisin luonnontilaan nostamalla pohjaveden korkeutta.

Jos maallasi on kunnostusta kaipaava lähde, ota yhteyttä metsäkeskukseen.

Seija Tiitinen-Salmela arvelee Keski-Suomessa olevan tuhansia lähteitä. Lähteiden merkitys ymmärretään hyvin ja niitä halutaan säilyttää. Useat metsänomistajat ovat olleet kiinnostuneita lähteiden kunnostushankkeista. Lähteitä kunnostetaan valtion määrärahan puitteissa. Kunnostamisesta ei koidu kustannuksia maanomistajalle.

Kokonaan kuivunutta tai betonirenkailla ympäröityä lähdettä ei voi enää kunnostaa. Sopiva kohde on sen sijaan esimerkiksi kuusien ja metsälehmusten ympäröimä kirkas- ja runsasvetinen lähde, jonka pinta on alentunut ojituksen seurauksena. Ojasta irrotetaan varovasti tärkeä kasvillisuus ja ojaa täytetään sen verran, että veden pinta saadaan takaisin tasolle, joka sillä oli alkujaan. Tämän jälkeen kasvit asetellaan takaisin paikoilleen.

/web/10156/705
Päivitetty: 29.12.2011 15:39
Sinulla ei ole riittäviä oikeuksia tähän sisältöön.