METSO-ohjelman toteutuksessa Metsäkeskuksen Kaakkois-Suomen alueella talousmetsien korpien suojelutavoite Kemera-rahoituksella on 120 hehtaaria vuoteen 2016 mennessä. Tästä noin 20 ha tulisi toteuttaa korpien ominaispiirteitä parantavilla luonnonhoitotoimilla.
Hankkeen tausta
Kaakkois-Suomessa reheviä korpia on hyvin vähän, arviolta 5000 ha. Ajan saatossa pääosa niistä on ojitettu. Metsälain mukaisia suojeltavia reheviä korpia on noin 3 prosenttia (noin 100 ha) kaikista metsälakikohteista. GTKn maaperäaineiston mukaan hienojakoisilla mailla olevien ohutturpeisten soiden pinta-ala on kuitenkin Kaakkois-Suomessa noin 7800 ha. Nämä alueet ovatkin potentiaalisia korpiensuojelualueita.
Ojitettuja, vesitaloudeltaan ja puustoltaan selvästi muuttuneita korpia voidaan ennallistaa etenkin alueilla, joilla kehitetään korpiverkostoa suojelualueiden välittömässä läheisyydessä tai pienvesien kunnostamisen yhteydessä. Korpien suojelussa on tärkeää lajien säilymisen kannalta luoda kytkeytyneisyyttä olemassa oleviin ympäristötukialueisiin tai pysyvän suojelun alueisiin.
Ennallistamistoimin pyritään lisäämään niitä metsien ja puustoisten soiden rakennepiirteitä, jotka ovat tärkeitä monimuotoisuuden kannalta. Korpien ennallistamisessa on keskeistä palauttaa suon vesitalous luontaisen kaltaiseksi. Menetelmänä ennallistamisessa käytettään yleensä ojien tukkimista, jolloin osa puustosta automaattisesti kuolee entisten ojien läheisyydessä. Näin muodostuu myös lahopuustoa kohteille, mikä on monille lajeille kuten kääville elinehto.
Hankkeen tavoitteet
Arvokkaiden korpien luonnonhoitohankkeessa monimuotoisuuden turvaaminen perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Keskeistä on antaa metsänomistajille neuvontaa ja tiedottaa korpien luonnonarvojen hoidosta ja tarpeellisista ennallistamistöistä sekä niihin liittyvistä mahdollisista korvauksista. Näin pyritään neuvonnan avulla tavoittamaan halukkaita kohteiden ennallistamiseen. Tavoitteena on löytää Kaakkois-Suomen alueelta 10–15 arvokasta korpea lähivuosina ennallistettavaksi ja toteuttaa tarvittavat hoitotyöt. Maanomistajia opastetaan tämän halutessa myös hakemaan kohteelle ympäristötukea tai pysyvää suojelua.
Hankkeen toteutus
Hanketta toteutetaan vuosien 2011 - 2013 aikana. Hankkeeseen mukaan tuleville kohteille laaditaan luonnonhoitosopimukset ja toimenpidesuunnitelmat. Tehtävät luonnonhoitotyöt rahoitetaan kokonaisuudessaan Kemeran mukaisella metsäluonnonhoidon rahoituksella. Mahdolliset suojelukorvaukset rahoitetaan metsätalouden ympäristötuella (ympäristötukikohteet) tai METSOn toteutukseen tarkoitetuilla varoilla (pysyvä suojelu). Maanomistajalle ei aiheudu ennallistamistöistä mitään kustannuksia eikä hanke aseta minkäänlaisia velvoitteita tai rajoitteita maanomistajille. Tällä hetkellä hankkeessa ei ole toteutettu vielä ennallistamiskohteita.
Kysy lisätietoja ja tarjoa kohteita luonnonhoitohankkeeseen!
Kymenlaakso
Virpi Pietikäinen
metsäsuunnittelija
Puh. 0207 727 740
virpi.pietikainen@metsakeskus.fi
Etelä-Karjala
Maarit Partanen
va. aluepäällikkö
Puh. 0207 727 681
maarit.partanen@metsakeskus.fi
Tiina Karjalainen
luonnonhoidon neuvoja
Puh. 0207 727 686
tiina.karjalainen@metsakeskus.fi




