Kunnostusojitus

Perusasioiden on oltava kunnossa. Suometsissä tämä tarkoittaa vesitalouden järjestämistä niin, että kuivatustehonsa menettänyt vanha ojitus saatetaan tavoiteltavalle tasolle. Kunnostusojitus tapahtuu vanhoja ojia perkaamalla ja täydennysojia kaivamalla tai näillä molemmilla toimenpiteillä. Samalla huolehditaan vesiensuojelusta.

Kunnostusojituksen jälkeen pintaturpeen happipitoisuus lisääntyy, pieneliötoiminta vilkastuu, puiden ravinteidenotto paranee ja puiden kasvu elpyy. Pelkälle ojitusinvestoinnille saadaan 3 - 8 % korko.

Yhteishankkeissa kustannukset jaetaan osakastiloille kaivettujen ojametrien mukaan. Suunnittelukustannuksista jää valtion tukien jälkeen yksityiselle metsänomistajalle maksettavaksi arvonlisävero, jonka alv-velvollinen metsänomistaja saa palautuksena kerran vuodessa. Toteutuskustannukset ovat noin 380 € (alv 23 %) hehtaaria kohti, mutta tukien ja verovähennysten jälkeen huomattavasti alhaisemmat.

Metsäkeskuksella on pitkäaikainen kokemus suometsienhoidosta. Ensimmäiset metsäojitukset tehtiin jo 80 vuotta sitten. Metsäkeskuksesta löytyvät kartat lähes kaikista yksityismetsissä toteutetuista metsäojituksista.
 

Päivitetty: 05.01.2012 02:48