Metsien monikäyttö

Puu ei ole ainoa metsästä saatava hyödyke

Vuonna 2009 Suomen metsistä ja soilta kerättiin marjoja arvioilta 54 miljoonaa kiloa ja sieniä 2,3 miljoonaa kiloa. Myyntituloja marjoista ja sienistä kertyi lähes 11 miljoonaa euroa.

Metsästäjän tavallisin saalis on metsäjänis. Lihakiloilla ja saalin rahallisella arvolla mitattuna tärkein riistaeläimemme on hirvi.

Poronhoidolla on merkittävä alueellinen vaikutus maamme pohjoisosissa. Metsillä on suuri merkitys porotaloudessa muun muassa poron ravinnonhankinnassa. Lähes kolmannes Suomen pinta-alasta on poronhoitoaluetta.

Suomen metsiä käytetään myös monipuolisesti virkistäytymiseen

Virkistäytymistä metsässä tai sen välittömässä läheisyydessä harrastaa lähes jokainen suomalainen. Yli puolet suomalaisista marjastaa ja lähes kolmannes korjaa kotitarve- ja polttopuuta metsästä. Kolme viidestä suomalaisesta harrastaa metsässä kävelyä.

Vuosittain Suomessa tehdään noin 14 miljoonaa yöpymisen sisältävää luontomatkaa. Valta-osa luontomatkoista vie metsäiseen ympäristöön, jossa harrastetaan esimerkiksi hiihtoa tai retkeilyä. Luontomatkailulla on huomattavia vaikutuksia aluetalouteen.

Tutustu oman alueesi metsien monikäyttöön

Etelä- ja Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Häme-Uusimaa
Kaakkois-Suomi
Kainuu
Keski-Suomi
Lappi
Lounais-Suomi
Pirkanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Rannikko
 

Tietolähde Metlan tilastopalvelu

Päivitetty: 19.01.2012 13:20